Musta Koira on tuore kouvolalainen yhtye, jonka riveistä löytyy sekä vanhoja että uusia tekijöitä. Bändin laulaja Teme ja kitaristi Annina kertoivat koirasta.

– ”Musta koira on suurta mustaa koiraa muistuttava aavemainen taruolento, joista on kerrottu tarinoita osissa Länsi-Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa.” Tämä vedettiin suoraan Wikipediasta.

– Musta Koira perustettiin marraskuussa 2017, koska illat olivat pimeitä ja bändi oli saatava. Nimihän tulee luontevasti siitä, että rumpalimme Riikan taloudesta löytyy kääpiösnautseri nimeltä Pablo, ja meidän jaloissa pyörii rescue-koira Noir. Kumpikin mustia kuin marraskuun yö!

Meininki on ehdottomasti kova.

Kouvolan alakulttuurikenttä vaikuttaa virkeältä ja sieltä ponnistaa nykyään runsaasti yhtyeitä aina popimmista Lasten Hautausmaasta ja Ghost Worldista kiivaisiin hardcore punk -bändeihin asti. Mikä on Mustan Koiran paikka tällä kartalla? Miten kuvailisitte itse musiikkianne?

– Tällä hetkellä ehkä hieman huudellaan nurkkapöydästä. Kuvailisin musiikkiamme kunnon räkäpunkiksi postpunk-vihvahteilla. Aavistuksen linja hakee vielä muotoaan, mutta meininki on ehdottomasti kova.

Onko bänditoiminta kotikaupungissanne yhteisöllistä? Tuntevatko tekijät toisensa?

– Tottakai! Kaikki mahtuvat samaan kapakkapöytään genrerajoista piittaamatta. Näinhän niitä mielenkiintoisia projekteja syntyy.

Annina on soittanut kitaraa viiden vuoden välein, ja Hanna taas aloitti soittamaan bassoa Mustan Koiran treeneissä.

Osalle teistä tämä on ensimmäinen bändi ikinä. Mikä sai aloittamaan kimpassa soittamisen ja keikkailun nyt? Olisiko kiinnostusta ollut jo aiemmin?

– Ajatus bändistä on pyörinyt mielen perällä jo pidempään, mutta jäänyt muiden hommien ja aloittamisen vaikeuden jalkoihin. Kai nyt “tähdet oli kohdallaan”; sopivat ihmiset sattuivat samaan Facebook-keskusteluun, ja bändi sai alkunsa. Annina on soittanut kitaraa viiden vuoden välein, ja Hanna taas aloitti soittamaan bassoa Mustan Koiran treeneissä.

Vaikka maailma onkin muuttunut viimeisten vuosien ja vuosikymmenten aikana, enemmistöltään naisoletetuista koostuva bändi on edelleen poikkeus normista Suomessa. Oletteko saaneet asiasta palautetta?

– Emme lähteneet tietoisesti kokoamaan bändiä sukupuoli mielessämme, vaan tärkeämpää oli “hyvätyyppiys”. Korviimme on kantautunut pelkkää hyvää palautetta siitä, että ainoa mieheksi oletettava bändissämme on laulaja. Toki on hienoa, jos pystymme olemaan mukana rikkomassa normeja ja osaltamme edistämässä tasa-arvon toteutumista.

Teillä ei ole vielä muutamaa nettiin ladattua biisiä lukuun ottamatta mitään julkaisua ulkona. Onko sellaista suunnitteilla? Mikä formaatti olisi teille mieluisin?

– Äänitykset on suunnitteilla. Haaveissa olisi c-kasetti.

Soitatte 3.11. Loukon tukikeikalla Oranssilla. Millaisia terveisiä haluaisitte lähettää sinne saapuvalle yleisölle?

– Muistakaa käydä keikoilla ja tukea Loukkoa. Tuokaa myös sipsiä!

 

Teksti: Aleksi Nurminen
Kuva: Teme Toivainen

Post Author: Loukko

You may also like

Pihalla-elokuvassa kaikki on vähän pihalla – katsojakin

Pihalla | Draamakomedia | ohjaus Nils-Erik Ekblom | ensi-ilta 30.11.2018

Oikeaoppisen uhmakkuuden oppikirja

TLDR: Aktivistien henkilökertomukset ja Pohjois-Amerikan alkuperäisväestölle omistettu luku ovat kirjan

Vain minä saan kutsua itseäni hulluksi on sininen kirja mielen sairaudesta

Sanna-Mari Paakki, taiteilijanimeltään Vanamo Karhupuro, on kirjoittanut esikoisteoksenaan pienen sinisen