Sanna-Mari Paakki, taiteilijanimeltään Vanamo Karhupuro, on kirjoittanut esikoisteoksenaan pienen sinisen runokirjan sairaudestaan. Paakin sairaus ei näy päälle, sillä hän on yksi monista mielenterveysongelmista kärsivistä ihmisistä.

”sisältövaroitus:
seksuaalinen väkivalta, seksi, itsetuhoisuus
ja muu mielenterveysongelmiin liittyvä paha”

Paakki on puhunut sosiaalisessa mediassa avoimesti ja rehellisesti mielenterveysongelmistaan jo vuosien ajan. Vaikka hän on eittämättä auttanut monia hyväksymään itsensä vikoineen kaikkineen, hän on myös suorasukaisuutensa johdosta joutunut kärsimään törkyviesteistä, uhkailusta ja suoranaisista vihakampanjoista.

Vain minä saan kutsua itseäni hulluksi onkin eräänlaista jatkumoa kirjoittajan mielenterveystyölle: muistutus siitä, että jokainen riittää juuri sellaisena kuin on. Kirjailija itse luonnehtii teosta yhtä aikaa päiväkirjaksi, syntilistaksi, anteeksipyynnöksi, avunhuudoksi ja elämäkerraksi. Kuvaus on rehellinen, sillä teos on todella henkilökohtainen.

”en aio
enää koskaan
pyydellä anteeksi pehmeyttäni”

Reilun sadan runon kokoelma rakentuu vahvasti Paakin mielenterveyshäiriöiden omakohtaiseen kokemusmaailmaan ja teemoittuu lujasti muun muassa seksin ja itsetuhoisuuden ympärille. Teos ei kuitenkaan tunnu sääliä hakevan ihmisen epätoivoiselta riipaisulta, vaan rehelliseltä kuvaukselta mielen kiemuroiden maailmassa. Runojen keskeltä voi todellakin lukea pilkahduksen Paakin elämästä ja sen vaiheista.

Teos on väistämättä sellainen, että suhtautuminen siihen limittyy vahvasti lukijan omaan mielenterveyshistoriaan. Ihmisen, joka ei ole koskaan nähnyt pimeää, on vaikeampi tarttua runojen kuvailemaan maailmaan. Tällaisen teoksen avulla voi kuitenkin yrittää ymmärtää, jos sille vain antaa mahdollisuuden.

Sellaiselle ihmiselle, joka tietää millaista mielenterveysongelmien kanssa taisteleminen on, teos on koskettava kuvailu ahdistuneisuudesta ja epävarmuudesta. Runoja lukiessa on ikään kuin pakko käsitellä myös oman mielensä kipukohtia, ja vaikka omaan elämään ei olisi sattunutkaan samankaltaisia tapahtumaketjuja, runojen heijastama tunnetila tuntuu silti tutulta: toisestakin ihmisestä voi siis tuntua tältä. Se on voimaannuttavaa aikana, jolloin ympäristö vielä hapuilee ja kääntää helposti päänsä pois.

”haloo voisitko auttaa en tunne
enää käsiäni”

Runoja lukiessa mieleen hiipii auttamatta naiivi kaipuu siihen, että ehkä seuraava runo kertoisi jostain pienestä onnesta ja että ehkä lopulta kaikki kuitenkin päättyisi hyvin. Sellainen helpotus ei kuitenkaan koskaan nouse esiin rivien välistä, eikä niin tarvitsekaan olla. Lukija on vain huijannut itseään.

Tekstiin on myös ajoittain upotettu pieni huumorin siemen. Ei suinkaan halvan kevennyksen vuoksi, vaan siksi, että sellainen maailma vain on. Kaikki voi mennä pieleen, mutta silti on vielä mahdollista osata hymyillä sen kaiken keskellä.

Lyhyet runot eivät kuitenkaan eroa toisistaan merkittävästi, jolloin ne nopeasti luettuna alkavat suorastaan sekoittua toisiinsa. Runot vaativatkin aavistuksen verran vaivannäköä lukijaltaan, kiireellä tähän kirjaan ei kannata tarttua. Teos toimiikin parhaiten lukemalla vain kourallisen sivuja ja laittamalla sen sitten syrjään, jotta siihen voi taas myöhemmin uppoutua viipyväksi hetkeksi.

”oon klisee
mutta kaikki sanoo että kliseet toimii”

Paakki on rakentanut koko teoksen omin käsin. Hän opetteli muun muassa taittamaan ja piirsi joitakin runoja kuvittavat viivapiirrokset itse, jotta runokokoelmasta tulisi juuri sellainen kuin hän itse halusi. Se on ulkomuodoltaan pelkistetty ja yksinkertainen – ajoittain jopa autio. Rakenne kuitenkin toimii ja antaa lukijalle tilaa hengähtää, mikä on todella tarpeen synkän aihepiirin vuoksi.

Paakki on kirjoittanut arvokkaan runoteoksen, joka avaa mielenterveysongelmien kanssa kamppailevan ihmisen maailmaa raa’asti mutta samalla pehmeästi ja kauniisti. Meillä on vihdoinkin alettu murtaa mielenterveysongelmista puhumisen tabua, ja tällaiset teokset ovat tärkeitä vasaraniskuja jo säröilevään muuriin.

 

Teksti: Heli Koponen

Vain minä saan kutsua itseäni hulluksi – Vanamo Karhupuro
2018
120 s.
Books on Demand

Post Author: Loukko

You may also like

Pihalla-elokuvassa kaikki on vähän pihalla – katsojakin

Pihalla | Draamakomedia | ohjaus Nils-Erik Ekblom | ensi-ilta 30.11.2018

Oikeaoppisen uhmakkuuden oppikirja

TLDR: Aktivistien henkilökertomukset ja Pohjois-Amerikan alkuperäisväestölle omistettu luku ovat kirjan

Musta koira huutelee nurkkapöydästä

Musta Koira on tuore kouvolalainen yhtye, jonka riveistä löytyy sekä