Totta se on! Aloimme etsiä Loukolle tiloja ja rahoitusta alkuvuodesta 2017. Nyt, aika tarkalleen kaksi vuotta myöhemmin, olemme ehtineet pyörittää säännöllistä toimintaa Oranssi ry:n tiloissa reilun vuoden ajan (kiitos Oranssille mahdollisuudesta!) ja saaneet kasattua paitsi jonkun verran rahaa myös itsellemme tärkeäksi muodostuneen kävijäkunnan. Valitettavasti Oranssin yläkertaan suunniteltujen tilojen remontti osoittautui […]
Ajankohtaista
Loukkoahan lähdettiin perustamaan alunperin siksi, että kilpailluista media- ja kulttuurialoista voitaisiin tehdä saavutettavampia myös marginaaliryhmiin kuuluville, nuorille ja muuten vaikeasti työllistyville. Vaikka Loukko ei ole vielä päässyt käynnistämään päivittäistoimintaansa, voimme iloksemme listata tähän jo useammankin mahdollisuuden kokeilla media-alan soveltuvuutta juuri sinulle. Tule tekemään radiota, lehteä, blogia, podcastia – seuraavassa koulutuksessa […]
Loukon syksyn ensimmäinen tukikeikka järjestetään Oranssilla tulevana lauantaina. Lavalla nähdään valikoima kiinnostavaa undergroundia venäläisestä elektrosta suomalaiseen rämärockiin. Tuttuun tapaan keikka on ikärajaton, esteetön ja päihteetön. Sisäänpääsyn voi maksaa oman varallisuuden mukaan viiden ja kymmenen euron väliltä. Paikan päällä palvelee myös Loukon vegaaninen kahvila klo 18 eteenpäin. Keikat alkavat klo 19 ja […]
Selma Nyholm eli Lady Bat Baby on yksi Loukon ja House of Jaahas -dragkollektiivin ensimmäisen kurssin debytanteista. Undergound drag on vapaa sukupuolesta ja kaikesta muustakin kategorisoinnista. Päätös ilmoittautua mukaan Loukon ja House of Jaahasin keväällä järjestämälle drag-kurssille syntyi alle minuutissa. Selma Nyholm oli jo vuosia seurannut dragia ja halunnut tehdä […]
Maanantaikahvila on Loukon ja Oranssin yhteinen projekti. Sen tarkoituksena on tehdä ankeista maanantaipäivistä vähemmän ankeita, vähemmän tylsiä ja vähemmän yksinäisiä. Tätä tarkoitusta varten perustettiin HAPPY MONDAYS, joka avaa ovensa Oranssilla joka maanantai kello 15 – 21 syyskuun alusta jouluun asti. Maanantaikahvilassa on aina pientä ohjelmaa, mutta ei osallistumispakkoa. Kahvilassa on […]
Helsingin Taiteiden Yönä 23.8. Suvilahden vanha kaasutehdasalue muuttuu Planet Suvilahdeksi. Jokaisessa aukion rakennuksessa on ohjelmaa, jota kannattaa tulla aistimaan kauempaakin. Erityisesti tietysti suosittelemme pihan perällä pönöttävää Oranssia planeettaa, jossa Oranssi ry, Loukko, Kinobox Obscura ja Sirkus Magenta järjestävät kutkuttavan Poikkitaiteiden Yön. POIKKITAITEIDEN YÖ 23.8.2018 klo 17 – 23 Maksuton ja […]
Loukon syksyn työpajat starttaavat keskiviikkona 12.9., kun berliiniläinen sarjakuvataiteilija Henna Räsänen saapuu Helsinkiin vetämään keho- ja kauneusnormeja kriittisesti tarkastelevan sarjakuvatyöpajan NO FILTER. Mitä pidetään kauniina, normaalina, toivottuna tai haluttuna? Kuka on terve ja vahva? Kuinka eri yhteisöt osallistuvat näiden normien ja “normaaliuden” ylläpitämiseen? Kuinka voimme kamppailla näitä mahdottomia rajoja vastaan […]
Vapaan Taidekoulun valmistuvat taiteilijat tuovat LoukkoFesteille jättikyniä, joilla piirretään jättikuvia jättipaperille. Piirtämään voi tulla missä vaiheessa vain ja osallistua minkä verran haluaa – aiempaa kokemusta tai osaamista piirtämisestä ei tarvita, sillä nyt tehdään vapaasti. Kaikki on oikein! Piirustuspaja on auki ensimmäisenä festaripäivänä keskiviikkona 16.5. klo 16 – 19, ja lopuksi […]
Ensi viikolla käynnistyy järjestyksessään ensimmäinen poikkitaiteellinen, nelipäiväinen alakulttuurien juhla LoukkoFest, joka on osa Kallio Kukkii -ohjelmistoa. Tapahtuma järjestetään tuttuun tapaan maailman parhaan Oranssin tiloissa Suvilahden vanhalla tehdasalueella. Esittäviä taiteita laajalla skaalalla Loukossa kevään pyörineet esittävän taiteen kurssit tuovat lavalle tuotoksiaan: dokumenttiteatteria, underground dragia ja popping-tanssia. Lisäksi luvassa on laadukas kattaus Suomen […]
UNDERGROUND DRAG -TYÖPAJA 11.4.-15.5.2018 6 viikon intensiivikurssi, n. 5 x 3h + LoukkoFest (English below) House of Jaahas -dragkollektiivi järjestää yhdessä Loukon kanssa intensiivikurssin underground-dragiin! Kurssin tarkoitus on tutustuttaa osallistujat oman dragin tekemiseen. Kurssilla pääset kokeilemaan siipiäsi dragin parissa ja tekemään omaa hahmoasi. Tarkoitus on tutustua omaan ilmaisuun ja löytää sen vahvat […]
Kiinnostaako teatteri? Oletko aina halunnut kokeilla tai kaipaatko uusia tapoja tehdä teatteria? Elina Ylisuvannon teatterikurssilla pääset tutustumaan teatterin tekemiseen kokonaisvaltaisesti kirjoittamisesta näyttelemiseen ja kaikkeen siltä väliltä. Elina soveltaa dokumenttiteatterin keinoja ajankohtaisten aiheiden käsittelyyn. TEATTERI-ILMAISUN ALKEET 4.4. – 15.5.18 Monitaiteellinen teatteri-ilmaisun ja dokumenttiteatterin työpajakurssi 7 viikon intensiivikurssi, n 10x 2h (English […]
POPPING-ALKEISKURSSI 4.4. – 15.5.2018 7 viikon intensiivikurssi, n. 10 x 60min (English below) Popping on on perinteiseen ja alkuperäiseen funk-tyylin kuuluva katutanssin alalaji. Tällä kurssilla käydään läpi poppingin perusteet sekä poppingin eri osa-alueet: iskut, groove, tyylilajit. Osallistumiseen ei vaadita aiempaa kokemusta tanssista – ohjauksessa otetaan huomioon kaikki tasot. Kurssilaisilla on […]
Loukko järjestää Oranssin Valvomoon toukokuussa nelipäiväisen kulttuuria, vaihtoehto – ja alakulttuureita, itse tehtyä taidetta ja underground-musiikkia juhlistavan LoukkoFestin. LoukkoFestin ohjelmistossa nähdään kevään mittaan Loukon työpajoissa osallistujien kanssa yhdessä tuotettuja esityksiä teatteritaiteen, katutanssin ja underground-dragin saralta, lyhytelokuvia, jättimäinen selfie-veistos, pyörillä liikkuvia camera obscura -laitteita sekä laadukas kattaus kotimaista underground musiikkia räpistä […]