Näkyvä mutta täysin näkymätön – elämää useammassa marginaalissa

Eeli Kytömäki katsoo kameraan

”Ilmastoahdistunut muunsukupuolinen aktivisti”, Eeli Kytömäki tiivistää pyynnöstä itsensä. Hän on näkyvä some-keskustelija, joka on pitänyt sekä vlogia että blogia omasta elämästään ja siihen nivoutuvasta politiikasta. Kytömäki on osa Elokapinaa, #boycottquerelle-liikettä sekä Me muut -kollektiivia. Kevään eduskuntavaaleissa hän oli Feministisen puolueen ehdokkaana. Kiirettä on pitänyt, sillä tämä kaikki sijoittuu Kytömäen vapaa-ajalle. Päivätöitä hän tekee henkilökohtaisena avustajana.

Sisältövaroitukset: ilmastoahdistus, suoran toiminnan kuvailu, muunsukupuolisen kohtaama syrjintä, läskiviha

Eeli Kytömäelle feminismi määrittelee kokonaisvaltaisesti sen, miten hän toimii ja näkee maailman. Sen kautta hän ei ole oppinut vain yhteiskunnan valtarakenteista, vaan paljon myös itsestään. Feminismin kautta löytyivät käsitteet ja tieteellinen konteksti omille ajatuksille ja sille, miksi jotkin asiat ovat yhteiskunnassamme tuntuneet epämiellyttäviltä.

Feministi ei ole kuitenkaan sana, jolla Kytömäki usein itseään kuvailee. Hänelle on tärkeää, että feminismi näkyy päällimmäisenä teoissa, ja että ne puhuvat puolestaan. Kyseessä ei ole leima, jonka voi vain lätkäistä omaan rintaansa, vaan jonka muut tunnistavat käytöksestä.

Feministinen puolue (FP) oli Kytömäelle helppo valinta, sillä hän koki muunsukupuolisena olevansa sinne kaikkein tervetullein. Pieni puolue tarkoitti myös muita hyviä asioita; muutokseen osallistuminen on konkreettista, eikä puolueen sisällä ei ole hajaumaa päämäärässä. Eduskuntavaaliehdokkaaksi hän päätyi ennen kaikkea, koska transehdokkaita ei yhäkään ollut kuin muutama. ”Se oli aktivistiliike. Ihmiset näkivät, että muunsukupuolinen voi olla ehdokkaana, ja että aiheesta puhutaan. Tämä oli tärkeää ja voimaannuttavaa paitsi minulle myös todella monelle muulle.”

Väkivallatonta ilmastokapinaa

Feminismi näyttäytyy Kytömäen elämässä myös ilmastoaktivismina. Ilmastokriisi vaikuttaa ensimmäisenä niihin, jotka ovat jo heikoimmassa asemassa: ”Rikkaat hukkuu viimeisenä. Jos on feministi, on ilmastotuhoa vastaan”, hän summaa.

”Jos maapallo tuhoutuu, en halua olla se tyyppi, joka ei tehnyt mitään.”

Kytömäki mainitsee poliittiseksi idolikseen Greta Thunbergin, joka sytytti kapinamieltä ja toivoa maailman muuttamisesta. ”Liityin äskettäin Elokapinaan, koska meidän aikuistenkin pitää tehdä jotakin. Jos se vaatii kansalaistottelemattomuutta, niin I’m in, se on sen arvoista. Olin toukokuun alussa Metsä Groupin edessä maahan liimattuna. Jos maapallo tuhoutuu, en halua olla se tyyppi, joka ei tehnyt mitään. Mä ainakin vittu yritän.”

 

Elokapina, kansainvälisesti Extinction Rebellion, lähti leviämään viime vuoden lopussa ympäri maailmaa ja on saavuttanut räjähdysmäisen suosion. Liikkeen tavoitteisiin kuuluu, että valtiot tiedostavat ilmastokatastrofin, myöntävät sen kansalaisille ja alkavat käyttäytyä sen vaatimalla vakavuudella. Elokapinan ytimessä ovat väkivallaton kansalaistottelemattomuus ja suora toiminta sekä hierarkiattomuus.

Kytömäki kiittelee liikkeen feminististä luonnetta ja turvallisempien tilojen periaatteiden noudattamista. Erilaisuudesta ei tehdä numeroa ja ihmisten jaksamisesta yhteiskunnallisessa liikkeessä pidetään huolta.

”Jos me harjoitetaan väkivaltaa nyt, se jää myös tavoittelemaamme yhteiskuntaan.”

”Kaikilla elokapinalaisilla on yhteinen, hyvin konkreettinen päämäärä, eli ettei maapallo tuhoutuisi. Se tekee liikkeestä hyvän paikan olla ja myös keskustella ikävistä asioista, kuten ahdistuksesta. Pääsen tekemään oikeasti muutostyötä, ja kaikki aktivistit sitoutuvat väkivallattomaan toimintaan.”

Vaikka Kytömäki pitää väkivallatonta toimintaa monestakin syystä itselleen sopivampana, hän ei halua arvostella myöskään suoran toiminnan aktivisteja.

”Kun poliisi yrittää pidättää meitä, se näyttää paremmalta, kun me ei olla väkivaltaisia. Eikä maailma kaipaa lisää väkivaltaa. En kuitenkaan halua kusta niiden muroihin, jotka joutuvat käyttämään sitä. Jos miettii vaikka Stonewallia, niin piti heittää tiiliä, että olemme päässeet tähän yhteiskunnalliseen tilaan. Suomessa on kuitenkin tehokkaampaa olla väkivallaton. Se myös kertoo, miten me rakennetaan yhteiskuntaa ja minkälaisia arvoja meillä on. Jos me harjoitetaan väkivaltaa nyt, se jää myös tavoittelemaamme yhteiskuntaan.”

Pakotetun korostunut muunsukupuolisuus

Muunsukupuolisuus on ollut viimeiset vuodet erityisen suuri osa Kytömäen elämää, sillä hän on tehnyt paljon poliittista työtä aiheeseen liittyen. Siksi Kytömäki on myös joutunut monesti vastaamaan kysymykseen, mitä muunsukupuolisuus on. ”Se tarkottaa sitä, ettei mene sukupuolibinääriin. Ei ole nainen eikä mies, vaan jotain muuta. Näen, että termi sisällyttää sisäänsä kaikki ei-binäärit sukupuolet, mutta se ei merkitse sitä kaikille. Mulle itelleni sukupuoli on soljuvaa, mutta ihmiset kokevat sen eri lailla.”

Kytömäki kuitenkin painottaa, että hän ei ole pelkästään muunsukupuolinen – muunsukupuolisuus ei määritä hänen koko olemustaan. Yhteiskunnan näkökulmasta epänormaalina oleminen pakottaa kuitenkin tämän puolen enemmän esille.

 

Kytömäki ei itse koe arjessaan räikeää syrjintää, mutta kuitenkin jatkuvaa muistutusta siitä, ettei kuulu joukkoon. Kaikki on edelleen sukupuolitettu miehille ja naisille vessoista ja vaatteista lähtien. Puheessa ihmisillä on tarve käyttää sukupuolitettua kieltä. ”En jaksa kauheesti puuttua jos satunnainen ihminen väärinsukupuolittaa, vaikka välillä saatan sanoa, että hei älä sano noin kenellekään. Toivoisin sensitiivisyyttä.”

Kytömäkeä auttaa paljon, että koko lähipiiri on hänen tukenaan, eikä hänen tarvitse olla kaapissa. Kaikilla ei ole samaa ylellisyyttä, minkä Kytömäki hyvin tiedostaa.

Risteävä minuus

Kytömäen aktivismissa eivät näy pelkästään transasiat tai ilmastokatastrofi, vaan agendalla ovat myös mielenterveysongelmat sekä läskivihan purkaminen. Näissä tulevat esille Kytömäen omassa elämässä koetut moneen marginaaliin kuulumisen risteymät.

”Muunsukupuolisuus ja läskiys samaan aikaan on vaikeaa. Kun mietitään muunsukupuolisen stereotypiaa, se nähdään laihana ja maskuliinisena. On pitänyt hyväksyä, etten tule näyttämään sellaiselta, vaikka ihmiset odottaa sitä. Läskeillä ja transihmisillä on tosi paljon mielenterveysongelmia, koska yhteiskunta on niin vihamielinen meitä kohtaan.”

”Läskeille nauramisessa moni ei edes ymmärrä tekevänsä mitään väärin.”

Läskiys itsessäänkin on raskasta, juurikin ulkopuolisten takia. Kytömäen mukaan silloin on samaan aikaan ”näkymätön ja ihan vitun näkyvä”. Asiaa ei auta, että yhteiskunta suhtautuu vielä myönteisesti lihaville nauramiseen. Sama asetelma toisintuu monien eri marginalisoitujen ryhmien kohdalla, mutta läskeille nauramisessa moni ei edes ymmärrä tekevänsä mitään väärin.

Kytömäki muistuttaa, että vaikka läskiys on yleistä, se nähdään silti marginaalissa olevana. Konkreettisesti tämä näyttäytyy esimerkiksi yrityksenä ostaa vaatteita tavallisista kaupoista, vaikka erikoisliikkeistä löytyisi paremmin istuvia.

”Oon vasta viime aikoina alkanut tiedostaa, että oon läski, ja se on fine. Se on tosi radikaalia. Mä en halua muuttaa tätä. Lihavuus aina liitetään negatiivisuuteen ja että se olisi synonyymi rumuudelle. Ei, se on vartalon muoto.”

Työmaata on jäljellä

Feminismiltä Kytömäki toivoo tulevaisuudessa yhä lisääntyvää monipuolisuutta, sillä liike on edelleen pääosin hieman vanhempien cisnaisten käsissä. Vähemmistöt pitäisi tiedostaa paremmin, ja rakentaa yhteiskuntaa, jossa eriarvoisuutta ei ole.

Tällä hetkellä eniten huomiota vaatisivat vain osittain läpi menevä translaki ja sukupuolen binäärinen ajattelu. Kytömäki toivoisi ihmisten ymmärtävän, että feminismi koskettaa myös nykyistä suppeaa mieskuvaa: ”Miehet ei muka saisi itkeä, eikä miesten ongelmiin suhtauduta vakavasti. Miehet saa vain juoda ja vahingoittaa itseään.”

”Feminismissä on tärkeää, että kaikki saisivat olla omia itsejään, että kaikilla olisi mahdollisuudet hyvään elämään. Se ei tapahdu vielä. Siksi kannattaisi olla feministi.”

 

Kuvat: Gabriell Riuta