Leipäteatterin Invictus – Voittamaton ylistää elämää banaaleinkin sanankääntein

Kolme näyttelijää juoksee lavalle. Alkaa musikaalinomainen teatterikohtaus ja suurieleinen tanssi. Laulunsanat ovat kornit. Käännyn katsomaan vierustoveriani huolestuneena ja mietin, mitä helvettiä me olemme tulleet katsomaan. Näin alkaa Loukon tilassa debytoivan Leipäteatterin esitys Invictus – Voittamaton.

Voittamaton on kudelma kuvaelmia, jotka eivät suostu asettumaan yhdeksi tarinaksi, mutta joiden sanoma on aina sama: elämässä ei voi voittaa, sillä elämä ei ole kilpailu. Voittamaton on sanaleikki, jossa voittamattomuus ei tarkoita ylivoimaisuutta, vaan sitä, että sinä et hävinnyt. Olet yhä tässä. Voittamaton ei ole kasvukertomus, mutta se on vahva kannanotto luovuttamattomuudesta. Kaiken tämän lisäksi teos on komedia.

Komedia on mielestäni esittävän taiteen vaikein tyylisuunta. Ohjaaja-käsiskirjoittaja Miro Apostolakis ei ole pelännyt ottaa produktiossaan riskejä. Esityksessä rikotaan neljännen seinän illuusio, katsotaan karaokevideo ja toistetaan sama rakkaudentunnustus useaan kertaan Celine Dionin kappaleen raikaessa taustalla. Näyttelijät ryntäävät välillä pihalle Loukon tiloista ja jahtaavat toisiaan tarttuvan taudin riivaamina. Pingviinipuku käy mäkihyppyasusta ja Sauli Niinistö löytyy Topeliuksen Maamme-kirjasta. Yleisö nauraa esityksen aikana jatkuvasti ääneen, ja kun masennukseen tarjotaan lääkkeeksi aerobicia, on ajastamme tavoitettu jotakin niin osuvasti, että melkein sattuu.

Voittamaton on kudelma kuvaelmia, jotka eivät suostu asettumaan yhdeksi tarinaksi, mutta joiden sanoma on aina sama: elämässä ei voi voittaa, sillä elämä ei ole kilpailu.

Suosittelen Voittamatonta lämpimästi, vaikka en allekirjoita näytelmän kaikkia väittämiä. Näytelmän yhteiskuntakriittisyys on paikoitellen terävää, mutta sen ydinviesti on kuitenkin individualistinen: ihmisen pahin vihollinen on hänen oma mielensä. Väitän, että näin ei ole – ei ainakaan sorrettujen kohdalla. Mielenterveys on myös yhteiskunnallista ja ihmisten kokemat esteet usein heistä johtumattomia. Näytelmän nimi Invictus viittaa W. E. Henleyn samannimiseen viktoriaaniseen runoon, jota on käytetty toista vuosisataa sorronvastaisissa kamppailuissa kuvaamaan pelottomuutta taistelun edessä. Leipäteatterin esityksessä runon sanoma on valjastettu yksilön käyttöön. Valitettavasti tällä valinnalla upeasti punottu kudoelma mielestäni löystyy.

”Niin kauan voi elää, kun on elossa”, näytelmässä sanotaan. Toteamus ei tunnu aluksi erityisen rohkaisevalta. Se on oikeastaan banaali, mutta harvinaisen totta. Sanoma kääntyy päässäni muotoon: niin kauan on toivoa, kun on elämää ja niin kauan on elämää, kun on toivoa. Kukaan ei voi luvata, että palkinto odottaa horisontissa, eikä sillä ole elossa olemisen kannalta oikeastaan merkitystäkään. Toivo on tässä ja nyt, niin kauan kuin hengität. Minulle Voittamaton on elämän ylistys – ei sokerikuorrutettu ja palkitseva, vaan tuntuva ja tosi.

 

Leipäteatterin Invictus – voittamaton Alakulttuurikeskus Loukossa Helsingin Kalliossa 16.10.-17.11.2019

Tulevat esitykset

Pe 25.10. klo 19
Su 27.10. klo 14
ke 30.10. klo 19
to 31.10. klo 19
la 2.11. klo 14
ke 6.11. klo 19
to 7.11. klo 19
la 9.11. klo 19
su 10.11. klo 14
to 14.11. klo 19
pe 15.11. klo 19
su 17.11. klo 19

Leipäteatteri järjestää taiteilijatapaamisen Invictus – voittamattoman työryhmän kanssa sunnuntain 27.10. päiväesityksen jälkeen Alakulttuurikeskus Loukossa. Tule kyselemään, kuuntelemaan ja nauttimaan Loukon tunnelmasta! Sunnuntain esitykseen liput ostaneille vapaa pääsy taiteilijatapaamiseen.