Mitä oikeastaan kysyt, kun tiedustelet toisen suhdemuotoa

Ulkopuolelle ja näkymättömiin jääminen on arkipäivää monelle vähemmistölle. Sukupuoli on spektri, ja silti yhteiskuntamme pelaa mies/nainen-jaottelulla. Seksuaalisuus on spektri, ja silti hetero-oletusta haastamaan nostetaan usein ainoastaan homo- tai biseksuaalisuus. Ihmissuhteiden moninaisuus on spektri, ja silti ihmissuhdestatukseksi on tarjolla tavallisimmin vain kaksi vaihtoehtoa: sinkku tai seurusteleva. Korkeintaan tähän rinnalle tarjotaan kolmatta vaihtoehtostatusta: epäselvä.

Toisin sanoen: ihmissuhdetilanne, joka on sinkku/seurusteleva-kahtiajakoa moniulotteisempi, samaistetaan tarkoittamaan romanttisseksuaalista suhdetta, joka on monimutkainen ja näin ollen kalskahtaa epätoivotulta.

Mitä sinä tarkoitat seurustelulla tai mitä sinä tarkalleen ottaen haluat kysyä?

Minä en ole sinkku, en seurustelusuhteessa, eikä ihmissuhdetilanteeni ole minulle lainkaan epäselvä. Silti – tai juuri sen vuoksi – olen äärimmäisen kyllästynyt selittämään suhteitani ulkopuolisille ihmisille.

Kun minulta kysytään, seurustelenko esimerkiksi juhliin kanssani saapuneen avecin kanssa, vastaan kysymykseen yleensä vastakysymyksellä: mitä sinä tarkoitat seurustelulla tai mitä sinä tarkalleen ottaen haluat minulta kysyä?

En tee näin vittuillakseni, vaan yksinkertaisesti siitä syystä, etten tiedä, millä muulla tavoin voisin kysymykseen reagoida. Seurusteluun yhdistetään arkipuheessa niin monia aspekteja, että koen, ettei vastauksenikaan voi olla kovin yksioikoinen.

Seurustelusta penääminen voi mielestäni pitää sisällään muun muassa seuraavanlaisia osakysymyksiä ja taustaoletuksia:

    • Onko avecini minulle (erityisen) tärkeä ihminen?
    • Onko minun ja avecini suhde romanttisluonteinen ja mahdollisesti tässä mielessä muut ulossulkeva?
    • Harrastammeko me seksiä keskenämme?
    • Olemmeko me sitoutuneet suhteen jatkuvuuteen?
    • Pidänkö seuralaistani perheenjäsenenäni tai voisinko kuvitella ”perustavani perheen” hänen kanssaan?
    • Vai kaikkea tätä?

Koska en ole koskaan ollut ihmissuhteessa, jonka kohdalla voisin vastata ”kyllä” kaikkiin edellä eriteltyihin kysymyksiin – enkä sitä nykyisin toivokaan – en ole koskaan pystynyt vastaamaan kysymykseen seurustelusta kovinkaan yksiselitteisesti. Kuten mainitsin, en seurustele, joten en kutsu ketään läheisistäni seurustelukumppanikseni. Jostain syystä monilla ihmisillä on kuitenkin hirveä hinku edes yksi heistä sellaiseksi määritellä.

Jos puolestani vastaan seurustelu-uteluihin kieltävästi, tulkinta mitä todennäköisimmin on, että minä ja avecini olemme joko a) vain kaveruksia tai että b) tapailusuhteemme ei ole (vielä) vakiintunut. Minulla on elämässäni useampi ihminen, jota voisin kuvailla kumppanikseni, eikä yhtäkään näistä suhteista kuvaa kumpikaan vaihtoehto: ei a, eikä b.

En niinkään kaipaa osuvampia termejä, yksittäisiä sanoja, jotka kuvaisivat tarkemmin ihmissuhdetyyppejäni. Minulla ei ole tarvetta löytää suhteilleni yksiselitteistä kategoriaa, mutta minulla on tarve kehittää kieltä, jotta suhteet, joita yhteiskunnassamme ei tunnisteta, tulisivat ymmärretyiksi.

Tarvitsemme nykyisen suhdejaottelun rinnalle uusia ajattelumalleja, joiden perustana ei ole romanttisseksuaalisen ihmissuhteen ensisijaisuus.

Elämme yhteiskunnassa, jossa harvat sinkku/seurusteleva-jaottelun haastavat suhdemuodot näyttäytyvät ymmärrettävinä. Tästä syystä pidän koko kahtiajakoa ongelmallisena ja haluaisin korvata sen mielekkäämmällä tavalla hahmottaa läheissuhteita! Tarvitsemme nykyisen jaottelun rinnalle uusia ajattelumalleja, joiden perustana ei ole romanttisseksuaalisen ihmissuhteen ensisijaisuus.

Olen hyvin turhautunut siihen, että elämäni tärkeimpiä ihmisiä ei huomioida kuulumistenvaihdon yhteydessä, kutsukorteissa, perhelounailla tai läheissuhde-eduissa. Koen, että heidän merkittävyyttänsä ei tunnusteta sosiaalisessa mielessä. Läheissuhteistani vaikeneminen pyyhkii ihmissuhteeni ja kokemukseni jakamisen ulkopuolelle.

Toivon kahta asiaa, jotka eivät ole ristiriidassa keskenään. Toivon olemassa olevien suhteiden tunnustamista ja tilaa itsemäärittelylle tai -määrittelemättömyydelle. Lisäksi toivon, että oppisimme harkitsemaan ennen suun avaamista, onko minun todellakin oleellista tietää muiden ihmisten suhteiden kohdalla, minkä laatuisia ja muotoisia heidän ne ovat. Miksi meidän tarvitsisi tietää, jos emme itse ole osallisia näihin suhteisiin?

On hyvin eri asia pyrkiä nimeämään jotakin omaa kuin tulla lokeroiduksi ulkoapäin. Ihmissuhteiden, kuten niin monen muunkin asian kohdalla, ulkoapäin pyytämättä annetut määreet tuntuvat usein ahdistavilta.