Sisältävaroitukset: transviha, homoviha, seksuaalinen väkivalta, fyysinen väkivalta, pinkkipesu, r//skaus, Querelle of Brest

Querelle, joka kuvailee itseään ”nykyaikaiseksi boutique-festivaaliksi, joka panostaa viihtyisyyteen, palveluihin ja jonottomuuteen”, ilmestyi viime vuoden keväänä Twitteriin ja aiheutti hämmennystä salamyhkäisyydellään. Kun hämäräperäisen oloinen tapahtuma sitten alkoi valottaa itseään, tuli esiin ongelmia. Esimerkiksi queer-sanan määritelmä tuntui olevan tuntematon, eivätkä järjestäjät nähneet ongelmaa kuvaillessaan Chelsea Manningia naistaistelijaksi, joka ennen oli miessotilas. Vallalla oli myös vahvoja epäilyksiä siitä, kuinka hyvin saavutettavuus ja turvallisuus olisi tapahtumassa huomioitu. Viime viikonloppuna Querelle sitten lopulta tapahtui, ja LoukkoZine oli katsomassa miten tapahtuma onnistui reagoimaan saamaansa palautteeseen.

Querelle on saanut jo ennen toteutumistaan niin paljon kritiikkiä, että sitä kaikkea on mahdotonta avata auki tapahtumareportaasin yhteydessä. On blogipostauksia, Youtube-videoita, lukemattomia Twitter-ketjuja ja Facebook-päivityksiä. Vastustusta varten syntyi #boycottquerelle-liike, jota seuraamalla löytää paljon aiheeseen liittyvää Twitteristä ja Instagramista.

Onko Querelle queereille itselleen, vai onko kyseessä heteroita varten järjestetty eksoottinen friikkisirkus?

Rujosti tiivistäen tapahtuma kuitenkin näyttäytyi sekavana pinkkipesuna. Rahaa oltiin siis tekemässä näyttäytymällä homo- ja transystävällisenä tapahtumana antamatta mitään queer-yhteisölle takaisin. Tämän lisäksi viestintä oli karmaisevaa ja epäonnistunutta. Paljon tiivistyi kysymykseen, onko Querelle queereille itselleen, vai onko kyseessä heteroita varten järjestetty eksoottinen friikkisirkus?

Ennen festivaalin alkamista tehtyjä kömmähdyksiä yritettiin paikata muun muassa palkkaamalla uusi viestintävastaava ja ottamalla julkisesti käyttöön turvallisemman tilan säännöt.

Korjausyrityksistä huolimatta odotukseni olivat matalalla lähtiessäni kahden päivän kekkereihin. Olen queer ja suhtautumiseni on siten anteeksipyytelemättömän henkilökohtaista. Tapahtuman pitäisi nimensä perusteella olla tehty juuri minulle, mutta oliko se?

Homoystävällistä kapitalismia?

Ennen tapahtumaan lähtemistä päädyin tarkastelemaan festivaalin sponsoreita. Pidin huolestuttavana, että yksi queer-tapahtumana ratsastavan tahon rahoittajista on Helsingin Kokoomus. Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.) oli ko. tapahtuman ensimmäinen julkinen puhuja, mikä käytännössä oli maksettu vaalimainos pian tulevia eurovaaleja varten.

Samalla kun yritysten verotusta alennetaan ja tukia lisätään, marginaalissa oleviin ihmisiin osuvat kaikkein pahimmat leikkaukset.

Kokoomus näyttäytyy toisinaan homoystävällisenä kaverina, joka haluaa mahdollistaa makean elämän ja vapauden toteuttaa itseään. Todellisuudessa kokoomuksen politiikka hyödyttää ainoastaan yrityksiä, jotka kaupallistavat queer-asioita antamatta mitään takaisin yhteisölle. Samalla kun yritysten verotusta alennetaan ja tukia lisätään, marginaalissa oleviin ihmisiin osuvat kaikkein pahimmat leikkaukset. Moni seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluva on saanut kokea heikennystä elämässään muun muassa edellisen hallituksen kurjistuspolitiikan myötä. Syrjinnän vuoksi monet meistä ovat pienituloisia ja tukien varassa. Väkivalta, traumat, ennakkoluulot, kiusaaminen ja jatkuvassa pelossa eläminen aiheuttavat sekä terveysongelmia että haittaavat työllistymistä.

Tässä valossa Pietikäisen puhe olisi kuulemattakin ollut korni ja tilaan kuulumaton, mutta kuultuna puhe vasta sisälsikin niin paljon ongelmia, että en usko kenenkään asioista tietävän tarkistaneen sitä etukäteen.

 

Pietikäinen puhui antaumuksella siitä, kuinka ihmisillä kuuluisi olla oikeus vaihtaa sukupuoltaan. Elämme jo vuotta 2019, ja jos hän – kuten sanoo – olisi ajanut jo pidemmän aikaa ”LGBTI-asioita” ja olisi valmistautunut ennakkoon queer-tapahtumaan, sukupuolen korjaamisen luulisi tulleen vastaan ja sisäistyneen varsin hyvin sanavarastoon. Tietenkin myös yleisöä puhuteltiin sekä lavan juontajan että Pietikäisen taholta ”hyvinä naisina ja herroina”, vaikka festivaalin omissa säännöissä mainitaan, että sukupuolia ei saa olettaa.

Ihmiset mokailevat, mutta jos tulee etuoikeutettuna poliitikkona lavalle puhuttelemaan selkeästi marginaalisempia ihmisiä, täytyy siihen sisältyä tietty vastuu sekä puhujalla että tilaisuuden järjestäjällä.

Querelle mainosti itseään sillä, että se tarjoaa hetkellisen turvan kaikille kiusatuille. Mikä loisikaan paremmin turvallisuudentuntua kuin vähemmistöihin kohdistuneiden teloitusten ja kivittämisten muistelutuokio.

Pietikäisen jälkeen lavalle astui kuvataiteilija ja kirjailija Hannu Väisänen, joka makusteli puheessaan väkivallalla, jota kaikkialla paitsi Suomessa tapahtuu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan. Querelle mainosti itseään sillä, että se tarjoaa hetkellisen turvan kaikille kiusatuille – ja mikä loisikaan paremmin turvallisuudentuntua kuin vähemmistöihin kohdistuneiden teloitusten ja kivittämisten muistelutuokio.

Turvallisempia tiloja ja esteettömyyttä etsiessä

Querellen tapahtumatilaa alettiin mainostamaan turvallisempana viime vuoden lopussa. Vaikka periaatteet oli listattu nettiin, harvempi niihin lippuja ostaessa perehtyy. Asioiden pitää olla myös festarialueella hyvin esillä, jotta mikään ei jää epäselväksi ja jotta sääntöihin voidaan helposti vedota ongelmatilanteissa.

Perjantaina löysimme perimmäiseltä alueelta nurkkaan unohdetun kyltin, johon turvallisemman tilan säännöt oli ladeltu, mutta parin tunnin päästä sekin plakaatti oli matkannut jo jonnekin toisaalle. Lauantaina bongasimme säännöt myös korkeuksista infotiskin yläpuolelta. Niitä ei tosin siinä hämärässä olisi nähnyt, ellei olisi erikseen etsinyt. Sen sijaan katseen korkeudella ja hyvin valaistuna oli monessa paikassa ohjeet siitä, miten festarialueella käytetään rahaa ja ostetaan asioita. Asiat oli laitettu tiettyyn tärkeysjärjestykseen.

Rauhoittumiseen ja vetäytymiseen tarkoitettua hiljaisempaa tilaa ei oltu merkitty alueen karttaan. Syykin selvisi.

Tilavampia invavessoja yleisön käyttöön näin ainoastaan yhden. Se oli lukon takana, jota varten olisi pitänyt pyytää koodi henkilökunnalta. Ulkona olevat vessat oli myös sijoitettu heti tupakkapaikan eteen, mikä oli migreenistä kärsivälle aivan tolkuttoman raivostuttavaa.

Yritimme etsiä hiljaisempaa tilaa, jota oltiin mainostettu nettisivuilla rauhoittumiseen ja vetäytymiseen esimerkiksi kuormituksen tai ahdistelukokemuksen jälkeen. Tätä tilaa ei kuitenkaan oltu merkitty karttaan. Kysyimme siis henkilökunnalta, missä tila sijaitsee. Vastaukseksi saimme, että siellä ei ole ohjelmaa kuin vasta yhdeltä yöllä. Tätä ennen tilaa ei siis ollut olemassa, ja auettuaan se toimikin tapahtumapaikkana. Tämä oli jätetty kertomatta ennakkoinfoissa.

Likainen vesipiste, jossa pystyi täyttämään tyhjän juomapullon, oli myös jätetty merkitsemättä karttaan. Se oli aika nihkeää ottaen huomioon myytävillä olevien juomien hintatason; vesi maksoi kolmesta eurosta ylöspäin. Onneksi ihmiset lopulta löysivät hanan, jonka viereinen käsiallas oli tukkeutunut ja täynnä ruskeaa nestettä.

Hyvät esiintyjät eivät tee hyviä festareita

Ne esiintyjät, joita kävin katsomassa, olivat kaikki hyviä. Festivaalin kovin juttu oli selkeästi Peachesin keikka, jonka perässä tulevat erittäin mainiot Chicks on Speed ja Beatrice Eli. Chicks on Speed oli järeän poliittinen ja esimerkiksi keikan alkumetreillä he ohjasivat yleisöä makaamaan puoli minuuttia maassa Elokapinan hengessä. Se oli huikeaa. Ensimmäisenä päivänä myös rakastuin Kaupungin Naiset ja Out’n’Loud -kuoroihin, jotka saivat ihokarvat nousemaan pystyyn. Kuinka lesbokuoro voi laulaa Tommy Tabermannin kirjoittaman runon seksistä niin, että se kuulostaa äärimmäisen homolta eikä siinä ole häivähdystäkään heteroudesta? Aplodeeraan tälle asialle edelleen henkisesti.

Esiintyjien kannalta surullista oli paikoittainen yleisökato. Esimerkiksi Beatrice Eli sai kasaan vain pienen määrän ihmisiä, mikä toisaalta sopi itselleni varsin hyvin, sillä inhoan suuria ihmisjoukkoja. Keikka oli mielestäni intiimi ja kaunis, ja Eli näytti nauttivan itsekin. Hän on kuitenkin todella hieno laulaja ja esiintyjä, joten ihmettelen, kuinka edellisen drag-esityksen jälkeen ihmiset lipuivat jonnekin muualle. Myös lauantaina yksi alkupään esiintyjistä, Rosita Luu, sai hirvittävän pienen yleisön, mikä ei tehnyt oikeutta esitetylle musiikille.

Ohjelmasuunnittelu tuntui menneen pieleen. Aikataulut olivat oudot, päällekkäiset ja väkijoukossa kuuli esiintyjien itsekin olevan niistä ärsyyntyneitä. Chicks on Speed kärsi myös äänentoisto-ongelmista, mikä oli hyvin valitettavaa poliittisten puheiden kuuluvuuden kannalta.

Paneeli vallankäytön välineenä

Kuuntelemani paneelit olivat myös pääosin hyviä. Erittäin tarpeellinen keskustelu Israelin järjestämistä Euroviisuista avasi aihetta aiemmin asiasta tietämättömälle yleisölle. Turvallisempien tilojen keskustelu oli myös hyvä ja miellyttävä, ja keskustelijat tiesivät mistä puhuivat – harmi, ettei sitä oltu käyty tapahtuman järjestäjien kanssa ennen festivaalia.

Kuitenkin juuri paneeliohjelmistossa tapahtui festivaalien perisynti. Querellen käynnistäjä Jaakko Parkkari oli järjestänyt itselleen propagandaistunnon liittyen Querelle-kritiikkiin.

Olin vilpittömän kiinnostunut kuulemaan, miten Parkkari puhuu paneelissa, joka käsittelee somemokia, häpeää, anteeksipyyntöä ja anteeksiantoa. Hänhän on juuri se henkilö, jonka somemokailusta aiheutui suurin osa tapahtuman saamasta ennakkokritiikistä.

Olin vilpittömän kiinnostunut kuulemaan, miten Parkkari puhuu paneelissa, joka käsittelee somemokia, häpeää, anteeksipyyntöä ja anteeksiantoa. Hänhän on juuri se henkilö, jonka somemokailusta aiheutui suurin osa tapahtuman saamasta ennakkokritiikistä.

Olin valmistautunut siihen, että Parkkari olisi saanut minut ymmärtämään, että hän on käsittänyt tekemänsä virheet ja haluaa pyytää niitä anteeksi ja tarjota sovittelua. Olen nimittäin samoilla linjoilla kuin Loukko; ihmisille on hyvä antaa mahdollisuus korjata virheensä ja kasvaa paremmaksi. Se olisi ollut hieno päätös pitkään jatkuneelle tilanteelle, ja elämä olisi jatkanut eteenpäin.

Valitettavasti näin ei käynyt. Jo ennestään syvää kuoppaa lapioitiin vieläkin suuremmaksi, enkä usko, että sieltä on enää mahdollista päästä pois. Parkkari myönsi tehneensä yhden (1) virheen twiittaamalla ”ehkä hieman keskenkasvuisesti” eli äärimmäisen alentuvasti yhdelle kritisoijalleen tämän työttömyydestä. Parkkarin oletettu puoliso vahvisti asiaa kyynelsilmin liikuttuneena kumppaninsa kokemasta kivusta ja vääryydestä.

Parkkari sanoi itse, että kaikille pitäisi antaa anteeksi, jos pyyntö on vilpitön ja tehty virhe verbaalinen, huolimatta virheestä. Hän myös kaipaili sen anonyymin internetin perään, jossa hän sai vapaasti tuoda esille oman pimeän puolensa. Nämä asiat eivät olleet enää mitenkään linjassa internetissä siloitellussa anteeksipyynnöissä, jotka julkaistiin joulukuussa. Ne eivät tosin olleetkaan Parkkarin itsensä kirjoittamia, joten rehellinen ”anteeksipyyntö” kuulosti aivan muulta.

Tämä oli pahinta mahdollista vallankäyttöä, jota ei onneksi ollut kuuntelemassa kuin kourallinen ihmisiä.

Opittiinko tässä kokonaisuudessa siis yhtään mitään? Ei, ei sitten mitään.

Pahinta oli, että paneelitilaisuuden keskustelu rajattiin tarkoituksenmukaisesti siten, että kuulija saattoi jäädä käsitykseen, että Parkkari olisi todellakin tehnyt vain yhden virheen. Tilanne saatiin näyttämään siltä, että ihmiset ovat olleet klassisessa ja hallitsemattomassa someraivossa, ja että myrsky sijaitsee vesilasissa. Se ei kuitenkaan ole totuus. Parkkarin paneeli oli pahinta mahdollista vallankäyttöä, jota ei onneksi ollut kuuntelemassa kuin kourallinen ihmisiä.

Tämä on myös syy sille, miksi haluan käyttää näin paljon merkkejä tämän asian painottamiseen. Vain ripaus festivaaleille osallistuneista ihmisistä kuuli tämän keskustelun, mutta se ansaitsee tarvitsemansa huomion, sillä se tuo Querellen esiin sellaisena kuin se on: Epäonnistuneena pyristelynä. Parkkarin tarkoitusperät ”aatetta edistävistä” festivaaleista olivat jalot, mutta tarkoitus ei pyhitä tekoja.

Koin olevani vieraassa maailmassa, jossa poliittinen queer oli kaukana ja jäljellä vain laimennettu, pride-tyyppinen hyväosaisten litku.

Poliittinen queer kaukana Querellesta

Minulla oli vilpittömän hauskaa keikoilla, joille osallistuin – tästä kiitos esiintyjille. Muutoin koin olevani vieraassa maailmassa, jossa poliittinen queer oli kaukana ja jäljellä vain laimennettu, pride-tyyppinen hyväosaisten litku.

Querelle myös tapahtuman nimenä on monin tavoin täydellisen sopimaton. Nimi tulee Querelle of Brest -teoksesta, jossa Georges Querelle joutuu miehen raiskaamaksi ja löytää tämän jälkeen biseksuaalisuutensa. Sattumoisin Querelle on lisäksi sarjamurhaaja, joka tappaa rakastettunsa huvin ja hyödyn vuoksi. Minun ei tarvinne alleviivata, että tämä kerronta on jotakin, mitä queer-yhteisö ei ole hyväksynyt. Asiasta yritettiin vääntää kättä aina viime hetkille asti, mutta tapahtuma piti pintansa ja siten nimensä. Siinä on kaikkinensa jotakin hyvin symbolista.

En usko, että festaria voidaan järjestää uudestaan, sillä kävijämäärän perusteella on vaikeaa kuvitella yrityksen tehneen tavoittelemaansa voittoa. Mikäli Querelle onnistuttaisiin kuitenkin järjestämään samalla työryhmällä toisenkin kerran, olen varauksetta #boycottquerelle.

Saitte enemmän kuin yhden mahdollisuuden ja onnistuitte silti mokaamaan.

 

Teksti: Viivi Riuta
Kuvat: Gabriell Riuta

Post Author: Viivi Riuta

You may also like

Nykyinen translaki on Suomen häpeä

Pakkosterilisaatio tuntuu rumalta sanalta kaukaisesta menneisyydestä. Ihmisoikeuksiin uskova sivistysvaltio tuskin

”Meidän eronamme on, että sinä et ole koskaan eronnut”

”Toivon, ettei seurustelusuhteen loppumista nähtäisi “ainoana oikeana” erotilanteena”, kirjoittaa Mariia Koistinen.

Ei mikään v*tun parisuhdeblogi

Tästä tekstistä alkavassa Suhteellisuusteoriaa-kolumnisarjassa haistatetaan seurustelunormille pitkät ja syvennytään ihmissuhteiden elämänmakuiseen ja tunnerikkaaseen maailmaan moninaisia suhdenormeja haastaen.

Aikataulu ja ohjelma

LOUKKO RY

Loukko ry:n tarkoituksena on edistää esteettömyyttä ja syrjimättömyyttä sekä lisätä tietoisuutta esteellisyydestä sanan laajassa merkityksessä. Yhdistys tuottaa esteetöntä ja turvallisemman tilan periaatteita noudattavaa kulttuuri- ja taidetoimintaa sekä pyrkii tulevaisuudessa työllistämään marginalisoitujen ryhmien edustajia.

Ostopakoton kahvilamme on auki ti-to klo 12-18

Osoitteemme on Castréninkatu 7, 00530 Helsinki