Suhteellisuusteoriaa: Parisuhde pakettitarjouksella

Kukaan ei voi päättää seurustelevansa tois(t)en ihmis(t)en kanssa ilman, että suhteen kaikki osapuolet haluavat suhdettaan seurusteluksi nimittää. Miksi jotakuta siis voi nimittää ystäväkseen ilman, että vastaavaa, seurustelusuhteelle niin tyypillistä ”ollaanko me nyt?”-keskustelua käydään?

Kysymys vaikuttaa huvittavalta, sillä meistä monet ovat sisäistäneet seurustelukäsityksekseen ”perinteistä parisuhdetta” mukailevan mallin suhteen kulkukaavoineen, toimintatapoineen, rajoituksineen ja odotuksineen. Eikä mikään ihme, sillä parisuhdenormin mukainen kuvasto ja käytännöt tunkeutuvat tietoisuuteemme kaikkialta vakuuttaen, että seurustelu poikkeaa muunlaatuisten ihmissuhteiden lainalaisuuksista merkittävällä tavalla!

Monikaan seurustelusta sopinut ei sovi suhteen sisällöstä yhtään mitään.

”Perinteiseen parisuhdekäsitykseen” kuuluu ajatus siitä, että suhde aloitetaan tai ”virallistetaan” sopimalla asiasta. Hullunkurista on, että monikaan The Keskustelun käynyt ei sovi kyseenomaisessa keskustelussa suhteen sisällöstä yhtään mitään. Käyty keskustelu kutistuu synonyymiksi yhdelle kysymykselle, johon on tarkoitus saada vastaus: kyllä vai ei? Tämä peittää alleen sen, että vallalla olevaan käsitykseen seurustelusta linkittyy lukuisia normatiivisia oletuksia, kuten ajatus suhteen ensisijaisuudesta muihin ihmissuhdetyyppeihin nähden, tai preferoitu mielikuva suljetusta suhdemuodosta. Vain harva meistä havahtuu kyseenalaistamaan näitä taustaoletuksia tai ottamaan niitä kumppani(e)nsa kanssa neuvottelunalaisiksi. Mitä seurustelu juuri meidän kohdallamme tarkoittaa, jää usein vaille vastausta. Ihmissuhde saa nimekseen Parisuhde ja samalla tullaan ottaneeksi pakettitarjous vastaan ilman, että sopimusehdoista käydään mitään neuvottelua.

Olen tehnyt näin kerran itsekin. Olin parikymppinen ja pidin Parisuhteen konstruktiota häiritsevänä, mutta minulta puuttui niin kieli kuin kykykin sanallistaa ja purkaa tuntemuksiani. Vastasin The Kysymykseen ”kyllä”, koska välitin kysyjästä romanttisessa mielessä, vaikken halunnut tuolloin Parisuhdetta – en hänen tai kenenkään muunkaan kanssa. Kävi ilmi, että ei halunnut kysyjäkään, mutta täysin eri syistä.

Kysyjä halusi olla sitoutumaton niin, ettei hän ole tilivelvollinen menemisistään ja tekemisistään kenellekään. Minä puolestani kaipasin emotionaalista läheisyyttä ja turvallista fyysisyyttä ilman, että meidän olisi tullut olla ensisijaisia tai ainoita kumppaneita toisillemme. Emme osanneet tuossa tilanteessa kohdata toisiamme, vaikka teoriassa meitä yhdisti halu viettää aikaa yhdessä ja olla olematta ”perinteisessä parisuhteessa”.

Joudumme jatkuvasti peilaamaan ihmissuhteitamme olemassa oleviin valtarakenteisiin, kuten monogamian valta-asemaan.

Jos monogaamisen parisuhteen peruspilarit – joita ovat suhteen oletettu seksuaalinen luonne ja kahdenvälisyys – eivät alun alkaenkaan toteudu tai jos ne ovat uhattuna, on selkeämpää, että seurusteluun liitetyistä taustaoletuksista keskustellaan. Esimerkiksi tilanne, jossa seurustelusuhteessa olevalla henkilöllä on useita ei-platonisia kumppaneita, on toivottavasti kaikkien osapuolien tiedossa oleva ja hyväksymä käytäntö, sillä muussa tapauksessa kysee lienee ”pettämisestä”. Tämä tuo hyvin esille sen, että me emme elä ihmissuhteitamme todeksi tyhjiössä, vaan joudumme jatkuvasti peilaamaan niitä olemassa oleviin valtarakenteisiin – kuten monogamian valta-asemaan – halusimme me sitä itse tai emme.

Koska minä en vajaa kymmenen vuotta sitten vielä tunnistanut yhteiskunnallisia valtarakenteita, oli ”perinteinen parisuhde” tuolloin ainoa ulottuvillani oleva tapa hahmottaa ei-platonisia ihmissuhteita. Kiitos tämän parisuhdekehyksen, olimme minä ja the-one-who-popped-the-question yhtäkkiä paitsi yksisuhteisuuden vaateen myös sukupuolittuneiden rooliodotusten alla. Tunsimme myös painetta käyttäytyä rakastuneen parin lailla – ja vain, koska emme tienneet vaihtoehdoista.

Koin tuolloin, että minun ei ollut mahdollista kommunikoida tarpeitani, jotka eivät asettuneet tämän kehyksen sisään ja jotka olivat laajempia kuin kysymys siitä, että saammeko harrastaa seksiä muiden kanssa vai emme. Tämä johti asetelmaan, jossa en osannut asettaa tarvitsemiani rajoja, jotka sitten tulivat ylitetyiksi. En halua näin tapahtuvan enää koskaan.

En näe oleelliseksi kysyä, mihin valmiiseen kategoriaan ihmissuhteemme kuuluu.

Jos romanttis- ja/tai seksuaalisia ihmissuhteita haluaa elämässään toteuttaa vallitsevaan suhdenormistoon nähden toisin, vaatii se jatkuvaa kommunikointia sekä aktiivista normiston tiedostamista ja purkamista.

Pyrin itse käymään tällaisia keskusteluja kaikissa merkittävissä ihmissuhteissani – en vain romanttisissa.

En siis niinkään näe oleelliseksi kysyä, mihin valmiiseen kategoriaan (parisuhde, sydänystävä) ihmissuhteemme kuuluu, vaan mitä tunteita, tarpeita ja toiveita meillä on suhteessa toisiimme ja kuinka me otamme ne huomioon. Yhdessä.