Toimintakertomus 2019

2019 – Omiin tiloihin!

Vuoden 2018 lähestyessä loppuaan Loukon työryhmälle alkoi käydä surullisen selväksi, ettei mikään taho ollut halukas rahoittamaan Oranssin yläkerran tilojen remonttia. Oranssi taas oli käynnistämässä uusia hankkeita, joihin tarvitsi omia tilojaan, joissa Loukko oli kuluneen vuoden järjestänyt säännöllistä toimintaa. Työryhmä päätyi avaamaan mahdollisuuden muihinkin vuokratiloihin uudelleen, ja jo alkuvuodesta 2019 sellaiset löytyivätkin Helsingin Castreninkadulta entisen päiväkodin tiloista.

Remontti

Loukon työryhmä pääsi aloittamaan uusien tilojen pintaremontin maaliskuussa 2019. Työryhmäläisistä ja vapaaehtoisista koostuvaa talkooporukkaa saapui luotsaamaan aiemminkin Loukon kanssa yhteistyötä tehnyt Pompperipossa, ja hyvin suunniteltu remontti saatiin valmiiksi vain parissa viikossa. Pompperipossan Pälvi Eliala myös suunnitteli ja ohjasi oppilastyönä toteutetut wc-kopit, joista yksi saatiin mahdollisimman lähelle esteettömyys-standardeja vastaavaksi. Tilan pintaremontissa käytettiin Colorian allergisoimattomia maaleja, ja noin 150-neliöinen tila kalustettiin kierrätys- ja lahjoitustavaroin.

Rahoitus

Loukko ry sai kunnian vastaanottaa alkuvuodesta kaksi merkittävää tunnustuspalkintoa: Tukilinjan Vuoden toimija -kannustusapurahan sekä Ihminen on hyvä asia -gaalan Vuoden ihmisin teko -palkinnon. Myös Taiteenedistämiskeskus tuki vuoden alussa toimintaamme Vammaisyhteisöjen kulttuuritoimintaan ja kulttuurin saavutettavuuden edistämiseen tarkoitetulla apurahalla.

Lisäksi Loukko ry organisoi pienimuotoisemman kakkoskierroksen joukkorahoituskampanjalleen, avasi mahdollisuuden kannatusjäsenyyteen sekä yksityishenkilöille että yhteisöille ja järjesti taidelahjoituksiin perustuvan Joka Kukkaron Taidehuutokaupan. Muuten toiminta on rahoitettu vuonna 2019 pienimuotoisen kahvila- ja kansankeittiötoiminnan, anniskelun sekä yksityishenkilöiden lahjoitusten turvin.

Tilojen avaaminen

Alakulttuurikeskus Loukko avasi ovensa virallisesti 1.5.2019.

Tilat ovat siitä eteenpäin olleet auki joka viikko tiistaista torstaihin klo 12-18 ja viikonloppuisin tapahtumien aukioloaikojen mukaan.

Tiistaista torstaihin Loukon vapaaehtoiset tarjoilevat vegaanista kolmen euron lounasta ja pyörittävät tilassa ostopakotonta kahvilaa. Lisäksi tiloissa järjestetään säännöllisesti erilaisia työpajoja sekä ulkopuolisten järjestäjien tilaisuuksia.

Koko omissa tiloissa toimimisen ajan niissä on kokoontunut kerran viikossa järjestettävä Joku Ompeluseura, jota vetävät Loukon Vilja Joensuu ja Radikaaleista Ristipistoista tunnettu Linnea Saarits. Seura tarjoaa vertaisohjausta tekstiilien korjaamisessa ja uuden luomisessa ja toimii kokoontumisalustana yhdessä tekemisestä kiinnostuneille feministeille. Myös Loukon Museokerho on toiminut aktiivisesti koko vuoden 2019 ajan ja vieraillut mm. Kiasmassa, Amos Rexissä sekä Kansallisoopperassa.

Yhteistyökumppanit 2019

Abysmal Drag, Amnesty, Amos Rex, Earth Strike Suomi, Elokapina, Eve’s Ribs, Feminist Comedy Academy, FemF, Feministinen Sarjakuvatoiminta, Helsinki Drawing Club, Helsinki Poetry Connection, Helsingin YK-nuoret, Hima & Strada, House of Jaahas, Ilonpilaajat, Kalliolan Setlementti, Kiasma, Koalat ry, Kukunori ry, Lavarunoakatemia, Leipäteatteri, Loisto Paja, Loisto Setlementti, Mental Beauty Records, Naapurituottajat, No Labels No Walls, Oranssi ry, Piia Keto-Aro, Pehmee, PoC Open Mic, Radikaalit Ristipistot, Runokuu, Slow Academy, Transpoliittinen toimintaviikko, Tukilinja, Väestöliitto, Zine Fest

Loukon vuosi kuukausittain

Toukokuu 2019

Omien tilojen ensimmäisen toimintakuukauden aikana Loukolla järjestettiin lounas- ja kahvilatoiminnan lisäksi 20 tapahtumaa: säännöllisesti kokoontuvan Joku Ompeluseuran tapaamiset tiistaisin, kaksi keikkatapahtumaa, joista toinen yhteistyössä Eve’s Ribs -kollektiivin kanssa, kolme Joka Kehon Jooga -tuntia, luku- ja kirjoituspiirejä, elokuvanäytös sekä vegaaninen brunssi. Työpajoja pidettiin croquis-piirtämisestä, vegaanisten karjalanpiirakoiden rypyttämisestä, sarjakuvan tekemisestä sekä keramiikasta. Lisäksi Loukon Museokerho vieraili Kiasmassa.

Matalan kynnyksen Loukko Gallerian ensimmäinen taiteilija oli Piirrän Cheekin Joka Päivä -teoksestaan tunnettu Matti Närekangas, jonka Kultainen Paraati -näyttelyssä nähtiin viihdetaiteilijan muotokuvien lisäksi myös uudempia hiilitöitä sekä veistoksia.

Ensimmäisen toimintakuukauden aikana Loukossa kävi yhteensä noin 970 ihmistä.

Kesäkuu 2019

Kesäkuussa Loukon perustoiminta alkoi asettua uomiinsa, minkä lisäksi tiloissa muun muassa katsottiin elokuvia sekä butoh-tanssiesitystä, järjestettiin ruokatapahtumia, bingottiin ja toteutettiin lukuisia työpajoja – nuorille suunnattu rotsipaja, patchien painamista sekä Helsinki Drawing Clubin piirustuskokoontuminen. Tiloissa oli teemoitettua toimintaa sekä Helsinki Pride -viikon että Transpoliittisen toimintaviikon osalta.

Loukko Galleriassa nähtiin 15.5. – 8.6. tekstiili- ja korutaiteilija Aura Kajaniemen näyttely Miscellaneous. Transpoliittisen toimintaviikon yhteydessä avattu Cutie Brigade – Vastarannan kiiskil on siistii -nättely jatkoi galleriassa 12.6. – 6.7.2019.

Kesäkuussa Loukossa kävi noin 730 ihmistä.

Heinäkuu 2019

Heinäkuussa kalenteri alkoi lähestyä jo nykyistä käyttöastettaan. Säännöllisen ompeluseuran lisäksi työpajoja pidettiin kollaasirunoudesta, patchien painamisesta, ilmastoteemaisista käsitöistä sekä piirtämisestä. Tilassa demonstroitiin ensimmäisen kerran Avoin Työhuone -konseptia. Ohjelmistoon kuului jälleen myös ruokaa, punk-bingoa, elokuvaa, juhlia sekä elävää musiikkia.

Sittemmin säännölliseksi muodostunut Abysmal Drag Club järjestettiin ensimmäisen kerran, minkä lisäksi Loukossa toteutettiin muun muassa yhteinen nojatuolimatka Hima & Stradan Punavuoreen Runoilijan Rööperi -esityksen merkeissä.

Heinäkuun kävijämäärä Loukossa oli noin 1 100.

Elokuu 2019

Elokuussa ohjelma jatkui hyväksi havaitulla kaavalla ja monipuolistui lisäksi entisestään. Elokuvaa, musiikkia, runoutta, taidetta, työpajoja… Lisäksi Loukon oma Aika Akustinen Klubi järjestettiin virallisesti ensimmäisen (sekä toisen) kerran ja koomikko Jamie MacDonaldin feministinen stand up -kurssi toteutettiin tiloissa ensimmäisen kerran. Myös yhteistyö Helsinki Poetry Connectionin kanssa aloitettiin Nuorten Poetry Slamin myötä.

15.8. avattiin Teme Toivaisen maalatuista skeittilaudoista koostunut taidenättely Päättömät lurjukset.
Aika Akustisella Klubilla esiintyivät Lasten Hautausmaa Duo, Joku Iiris, Lokit sekä Kettinen & Oksanen.

Kävijöitä Loukossa oli elokuussa noin 1 200.

Syyskuu 2019

Kuukausi koostui jälleen perustoiminnasta – edullisesta kansankeittiölounaasta, kahvilatoiminnasta sekä säännöllisestä ompeluseuratoiminnasta – sekä lukuisista muista tapahtumista ja tilaisuuksista. Loukossa tehtiin sarjakuvaa, katsottiin erilaisia esityksiä, aloitettiin shakkikerho, lipsynkattiin karaokemuotoisesti, bingottiin, piirrettiin ja syötiin hyvin. Lisäksi jo

Loukon rakas yhteistyökumppani jo aikaisempien vuosien ajalta, eli drag-kollektiivi House of Jaahas, aloitti tiloissa säännölliset drag-klubinsa. Helsingin YK-nuoret toteuttivat tilassa #VASTAPUHE-tilaisuuden, ja Loukko toimi myös yhtenä tapahtumapaikkana kansainvälisen No Labels No Walls -työryhmän festivaalille. Lisäksi aloitimme yhteistyön PoC Open Micin kanssa ensimmäisen open mic -tapahtuman merkeissä.

Loukko Galleriassa 18.9. – 5.10.2019 nähtiin Nikolay Kolya Kotovin not so self (portrait) -näyttely.

Kävijöitä Loukossa oli syyskuussa noin 1 200.

Lokakuu 2019

Lokakuussa jatkettiin jo säännölliseksi muodostuneella ja hyväksi havaitulla ohjelmistolla. Loukossa järjestettiin entistä enemmän enemmän myös keskusteluohjelmaa, joista esimerkkinä mainittakoon erittäin suosituksi noussut 1st ever Slow Academy Conference. Loukko aloitti myös yhteistyön Leipäteatterin kanssa, joka esitti Invictus – Voittamaton -näytelmää tiloissamme viidentoista esityksen verran loka-marraskuun aikana.

10.10. – 2.11.2019  Loukko Galleriassa nähtiin Syys HuurreVOID.

Kävijöitä Loukossa oli lokakuussa n. 1 000.

Marraskuu 2019

Loukon marraskuu koostui edullisesta ja herkullisesta vegaaniruuasta, teatterista, dragista sekä työpajoista, joita järjestettiin ainakin piirtämisestä sekä nahkarotsien maalaamisesta. Tiloissa myös kirppisteltiin ja toteutettiin taivaallinen kakkubrunssi, ja vietettiinpä yhdet erittäin onnistuneet häätkin!

Loukosta tehty dokumentti sai ensi-iltansa, Leipäteatteri jatkoi näytöksiään, Loukko pyöritti alkoholitonta drinkkibaaria Kalliolan Setlementin ja Naapurituottajien Kallioland-tapahtumassa ja Amnesty toteutti tiloissa ensimmäisen sukupuoltaan pohtiville ja sukupuoleltaan moninaisille nuorille suunnatun Voimasanoja-kirjoituspajansa. Loukossa käynnistyi myös antikapitalistiseen markkinointiviestintään keskittynyt työpajasarja.

Loukko sai marraskuussa myös anniskeluoikeudet sekä rahankeruuluvan!

Marraskuun näyttelynä Loukko Galleriassa 4. – 30.11.2019 Lotta Tilli ja Nora NieminenAftermath.

Aika Akustisella Klubilla esiintyivät Lifelong Hangover sekä Slackbird.

Kävijöitä Loukossa oli marraskuussa noin 1 050.

Joulukuu 2019

Ohjelmisto jatkui joulukuussakin vanhan hyvän kaavan mukaan. Lisäksi Loisto Setlementin Loisto Paja toteutti Loukossa oman, syrjäytymisvaarassa oleville nuorille suunnatun toimintapäivänsä, FemF feministisen loungen osana laajempaa tapahtumakokonaisuuttaan ja Pehmee-kollektiivi isojen kokojen second hand -torin osana Pehmee Joulu -tapahtumaansa. Tiloissa nähtiin myös lavarunoutta sekä järjestyksessään toinen PoC Open Mic. Klubitoiminnallaan debytoi feminististä sarjakuvaa ja standuppia yhdistelevä Ilonpilaajat.

Ilmastokollektiivi Earth Strike Suomi toteutti Loukossa hävikkiteemaisen Ilmastokeittiön ja Black Cat’s Wraps jo toisen herkullisen wrap-tapahtumansa. Loukon jo perinteeksi muodostuneet joulumyyjäiset kokosivat jälleen saman katon alle monipuolisia DIY-tekijöitä, ja kävijöille tarjottiin vuoden viimeisellä toimintaviikolla myös vegaanisia jouluruokia.

Loukko Galleriassa 4.-28.12.2019 Linda VuorenvirtaCycles to Break, Aika Akustisella Klubilla erikoiskeikan heittänyt Autiomaa.

Mielenterveysaktivistiryhmä Koala myönsi Loukolle Mieletön teko -kunniamaininnan, ja Loukosta kertovaa dokumenttia katsottiin Yle Areenassa yli 6 000 kertaa.

Loukossa kävi joulukuussa noin 850 ihmistä. Loukko jäi joululomalle 22.12.2019 ja palaa toimintaansa heti vuoden 2020 alussa.