Punk on politiikkaa ja lämpöistä yhteisymmärrystä

Punkfestareita ja -keikkoja järjestetään rakkaudesta lajiin, sanoo Sini Kangaspeska. Alakulttuurista voi löytää myös yllättävän turvasataman, jossa olla oma itsensä.

Punk on alakulttuuri, joka on 1970-luvulta lähtien haastanut ja kiehtonut ihmisiä röyhkeydellään. Punkin estetiikka näkyy kaduilla, se on jättänyt jälkensä valtakulttuuriin, ja jokaisella on siitä jonkinlainen mielipide. Sanoma on samaan aikaan ihanan törkeää ja rujon suoraa.

Sini Kangaspeska on omistanut elämänsä punkille. Sinin ulkonäkö sopii kuvaan; shokkivärjätty tukka, tatuointeja sekä lävistyksiä. Vaatteita koristavat lukuisat pinssit, jotka julistavat aatetta. Sini on luvannut kertoa asiaan vihkiytymättömälle, mitä on olla punk.

Sini löysi punkin sattumalta kuudennella luokalla. Hän vuokrasi R-kioskilta 10 Things I Hate About You -leffan, jossa päähenkilö kuunteli muun muassa Bikini Killiä. Leffa tuli katsottua saman tien kolme kertaa putkeen.

”Se oli mun mielestä jotenkin ihanan räkäsen kuulosta musiikkia. Siinä oli upeet laulut, ja sit viehätti se, että oli jotain muita kuin äijiä tekemässä.”

Asia jäi hautumaan lukioikään asti, jolloin Sini tutustui ensi kertaa muihin punkkareihin. Siitä lähtien kyseinen alakulttuuri on imenyt Sinin mukaansa perusteellisesti. Punkin lisäksi hän suhtautuu intohimoisesti eläinten oikeuksiin sekä ihmisten väliseen tasa-arvoon. Sinin mukaan nämä kaikki myös limittyvät toisiinsa.

”Mulle punk on aina poliittinen liike. Jos jotain hyvää tässä maailman ajassa, niin vihdoin nekin ihmiset, jotka ei ole aikaisemmin ottaneet kantaa, on, että natsit vittuun.”

Elinvoimainen turvasatama

Kysyttäessä onko punk kuollut, Siniltä tulee nopea vastaus: ”Ei! Punk voi älyttömän hyvin, se on tosi elinvoimainen alakulttuuri. Ympäri maailmaa tulee jatkuvasti hyviä bändejä, esimerkiksi Etelä-Amerikasta, kuten Kolumbiasta.”

Punk tarjoaa tilan ja paikan ihmisille, joita ahdistaa maailman poliittinen tila. Musiikin kautta voi purkaa aggressiota ja löytää oman turvasataman ja pienen perheen. Muiden punkkareiden kanssa voi olla oma itsensä eikä joudu selittelemään omaa olemustaan. Se näkyy myös vahvana keskinäisenä luottamuksena muihin.

Sini kertoo, että kiertueilla ja reissatessa voi aina kysyä neuvoa muilta punkkarin näköisiltä. Tuntematon punkkari neuvoo missä keikkapaikka on tai jopa majoittaa vieraassa kaupungissa olevat ihmiset. Sini tekee samaa muille Suomessa. Hän kuvaa sitä yhteenkuuluvuuden tunteeksi ja lämpöiseksi yhteisymmärrykseksi.

”Mä oon miettiny sitä usein, että oon sillä tavalla onnekas, että samaistun tollaseen alakulttuuriin ja oon löytänyt sitä kautta niin paljon. Mun elämässä on tosi paljon tosi upeita ihmisiä. Osaa niistä näkee ehkä kerran vuodessa, osaa ehkä kerran viidessä vuodessa, mutta ne on silti osa mun elämää. Ja sitten on tietty tää mun lähipiiri, keiden kanssa tehdään paljon asioita yhessä.”

Esteettömyyttä ja muitakin kuin cismiehiä

Sini tunnetaan punk-yhteisössä etenkin keikkajärjestäjänä. Hän järjesti ensimmäisen keikkansa vuonna 2005. Hän oli töissä Tampereen Vastavirta-klubilla, kun kaverin pentukoira jäi auton alle ja rahat leikkaukseen uupuivat. Parissa päivässä saatiin kokoon tukikeikka, joka kattoi lopulta kolmasosan leikkausrahoista. Silloin Sini huomasi tekevänsä juuri sitä mistä pitää. Nyt hän on mukana järjestämässä muun muassa Puntala Rockia ja Kaikenlaista harmia -festivaaleja.

Alusta asti Sinille on ollut tärkeää, että lavalla on edes yksi bändi, jossa on muitakin kuin cismiehiä. Lava on normaalisti aina miesten, ja miehillä on parhaat kontaktit keikkapaikkoihin. Kaikenlaista harmia -festivaali on ollut alusta asti sellainen, jossa halutaan antaa tilaa myös muille toimijoille. ”Ei olla tehty tästä asiasta tietoisesti numeroa, mutta nytkin meillä on 70 % bändeistä sellaisia joissa on muitakin kuin cismiehiä. Ja on ihmiset huomanneet sen. Se on harmi, että se on edelleen niin poikkeevaa, että siihen kiinnittää huomiota”, Sini miettii.

Kaikenlaista harmia -festareilla on myös korostettu sekä fyysistä että henkistä esteettömyyttä. Käytännössä tämä huomioidaan niin, että tila itsessään on fyysisesti esteetön, ja järjestäjät ja vapaaehtoiset tarkkailevat tilannetta. Turvallisemman tilan säännöt on kirjoitettu auki tapahtumajulkaisuihin.

Sinille fyysinen esteettömyys konkretisoitui pari vuotta sitten, kun hän mursi jalkansa ja käveli kepeillä. ”Oon puhunut ihmisten kanssa, ja moni on tajunnut sen fyysisen esteettömyyden vasta silloin, että onhan se ihan paskamaista, jos sä et pääse mihinkään. Et okei, mulla se kipsi oli sen kuusi viikkoa, ja sitten mä tiesin että sen jälkeen mä pystyn taas menemään tuolla. Se avasi kuitenkin enemmän sitä ymmärrystä, että eihän se oo kaikille yhtä helppoa.”

Turvallisempaa tilaa ja hyvää ruokaa

Tulevan viikonlopun Kaikenlaista harmia -festareilla myös Oranssin aiemmin bäkkärinä toiminut kahvilan puoli on ensimmäistä kertaa auki yleisölle.  Odotettu uudistus tuo mahdollisuuden istahtaa ja levähtää bändien välissä tai bändien aikana. Myynnissä on myös vegaanista ruokaa.

Tapahtuman liput on punk-keikalle uskollisesti pyritty pitämään mahdollisimman halpana, jotta mahdollisimman monella on mahdollisuus osallistua. ”Jos yksinkertaisesti ei ole varaa lippuun, niin voi aina ottaa yhteyttä ja kysyä voiko auttaa jossain hommassa. Työpanoksesta pääsee vastineeksi festareille.”

Paras palaute tähän mennessä on tullut yhdeltä keikalla soittaneelta henkilöltä. ”Hän sanoi, että esiintyy aina tosi mielellään mun järkkäämillä keikoilla, koska kun hän lavalta näkee mut siellä yleisössä ja tietää, että se on mun järkkäämä paikka, niin hänellä on tosi turvallinen olo soittaa. Ihmiset tietää, että jos tapahtuu jotain perseilyä, siihen puututaan. Se on tärkeintä. Haluaisin että siitä tulisi normi.”

Kaikki paitsi natsit ovat tervetulleita

Kuka sitten uskaltaa tulla punkkeikoille? Tarvitseeko olla univormu, keesi pystyssä ja ennestään vahva tietämys bändeistä? Pitääkö olla valmis punkkari, tai sellaiseksi aikoakaan?

”Ei, ei, ei tarvii, kaikki on tervetulleita! Kaikki saa tulla sellaisina kuin on, paitsi että jätetään natsiliput pois”, Sini virnistää ja lisää: ”Ja siis vaatteet päällä on hyvä tulla, ihan koska ulkonakin on vähä kylmä.”

Sini kuvailee, että on välillä helppo unohtaa, miten ulossulkevalta punkkulttuuri saattaa näyttää muiden silmissä. Siihen pitäisi löytää jokin ratkaisu, että miten välittää viesti ihmisille, että he ovat tervetulleita mukaan.

”Mun yks kaveri sanoi just että paras ohje mikä sille on koskaan sanottu, on se, että kohtele muita niin kuin sä olisit halunnut sua kohdeltavan silloin, kun sä olit alaikäsenä pikkupunkkarina tulossa ekalle keikalle.”

Kaikenlaista Harmia -Fest IV järjestetään Helsingissä 8.- 9.2.2019 Oranssilla, Kaasutehtaankatu 1. Ovet aukeavat perjantaina klo 18.00 ja lauantaina klo 17.00. Liput ostetaan paikalle tultaessa. Yhden päivän lippu on 10 €, kahden päivän 18 €. Tapahtuma on ikärajaton, sisältää vegaanista ruokaa ja mielenkiintoisia distroja. NO NAZIS, NO BULLSHIT.

Sini Kangaspeska on 33-vuotias punkkari, feministi, vegaani ja aktivisti. Hän opiskelee sosiologiaa ja sukupuolentutkimusta Jyväskylän yliopistossa ja asuu Helsingissä. Hän on toinen Loukon keikkavastaavista.

Valokuvat: Gabriell Riuta