Työväenluokkainen katkeruus

kolumnikuva Natalia Karjalaisesta. Hän katsoo sivuittain kameraan neutraali ilme kasvoillaan.

Tunnen sisälläni vihlaisun aina, kun joku kertoo olleensa lapsena ulkomailla vanhempiensa kanssa, reissanneensa Ranskaan tai Japaniin. Vihlaisut pienenevät joka kerta, mutta erityisesti lapsena sisintäni korvensi, kun varakas ystäväni esitteli Egyptin-matkansa tuliaisia. Hänellä oli kireitä pikkulettejä ja uusi kaunis hame. Katselimme lomakuvia yhdeltä heidän perheensä kolmesta tietokoneestaan (meillä ei ollut yhtäkään), ja mietin, miltä snorklaaminen tuntuu. Nykyään olen 19-vuotias, ja suurin haaveeni on edelleen päästä ensimmäistä kertaa perheeni kanssa ulkomaille.

Uudet tuttavani puhuivat aivan eri kieltä kuin minä.

Samanlaista korvennusta aloin tuntea uudestaan lukiossa huomatessani, että uudet tuttavani, joista merkittävä osa oli taiteilijoiden jälkeläisiä, puhuivat aivan eri kieltä kuin minä. He verkostoituivat vaivattoman oloisesti ja tiesivät, miten ollaan viinilasin kanssa näyttelyn avajaisissa. Heidän vanhemmillaan ja sisaruksillaan oli lukemattomia kontakteja kaikkialle. He kertoivat vanhempiensa olevan näyttelijöitä tai diplomaatteja ja kysyivät, mitä minun vanhempani tekevät.

Lähihoitaja. Minun ainoa elävä vanhempani on lähihoitaja, eikä mikään ole tuntunut raskaammalta sanoa. Se oli vieläpä äidin ensimmäinen vakituinen työpaikka koko elinaikanani. Hävetti.

Halusin elää elämää, jossa 9-vuotias minä ei tiennyt vanhempiensa rahahuolista.

Jostain syystä iso osa elämäni läheisistä ihmisistä ovat olleet varakkaista perheistä. Ehkä pienenä halusin elää heidän kauttaan elämää, jossa vanhemmat tekevät ylitöitä ja saavat muhkean palkkion vielä muhkeamman palkkansa päälle. Halusin katsella lomakuvia ja syödä kiinalaista takeaway-ruokaa. Halusin elää elämää, jossa 9-vuotias minä ei tiennyt vanhempiensa rahahuolista.

Ei varmasti ole kivaa, jos rikkaat vanhemmat ovat työnarkomaaneja. Heillä on kuitenkin varaa tehdä irtiottoja ja viettää lomia vaikka ulkomailla. Huomionarvoista on myös, että vähävaraisten perheiden vanhemmat tekevät usein enemmän töitä kuin rikkaiden. Minäkin olisin halunnut viettää äitini kanssa kesiä, kuten kaverini. Sen sijaan odotin päivisin häntä kotiin kesätöistä.

Jotkut kokevat vanhempiensa varakkuuden häpeän aiheena, ja haluavat kertoa siitä minulle aina raha-asioista puhuttaessa. Nyt en voi painottaa ajatuksiani tarpeeksi: ei vittu kiinnosta. Miksi hävetä jotain, josta itse suoraan hyötyy? Kultalusikka suussa syntyminen on etuoikeus, jota pitäisi osata arvostaa.

Minäkin olisin halunnut viettää äitini kanssa kesiä, kuten kaverini. Sen sijaan odotin päivisin häntä kotiin kesätöistä.

Myös vanhempien tunnettu sukunimi tuntuu harmittavan monia. Mitä konkreettista haittaa tunnetusta sukunimestä on? Joku nettifoorumin kääkkä epäilee, että taitosi perustuvat sukunimeen? Silti sait sen mitä halusit – kustannussopimuksen, keikan, näyttelytilan – eikä tämä kääkkä voi sitä sinulta ottaa. Miksi harmitella kuuluisia vanhempia, jos heidän kontaktinsa avaavat ovia?

En väitä, että saavutukset on saatu pelkällä sukunimellä. Väitän, että sukunimen avulla saavutusten tekeminen on piirun verran helpompaa.

Olen siis sanalla sanoen katkera, kateellinenkin. Katkera kaikista lounasseteleistä, ilmaislipuista elokuviin ja teatteriin, katkera verkostoista ja perityistä omistusasunnoista Helsingin kalleimmilla alueilla. Tästä katkeruudesta, kateudesta ja sen mukana tulevasta vihasta kuitenkin ammennan myös voimaa. Kaikki nämä tunteet ovat tärkeitä, vaikka köyhillä ei joidenkin mukaan pitäisi olla muita tunteita kuin kiitollisuus siitä vähästä, mitä saa.

”Raha ei tee onnelliseksi” on myytti. Keskiluokka kuvittelee, että miljonäärit ovat onnettomia ja elävät tunneköyhää elämää, koska ovat lukeneet tai katsoneet lapsina Saiturin joulun. Rahalla saa kuitenkin selkää hellivän puolikovan sängyn ja harrastuksia, terapeutista puhumattakaan. Olkoon, että parhaat asiat elämässä ovat aineettomia tai ilmaisia. Tyhjällä vatsalla niistä on kuitenkin vaikea nauttia.

 

Kirjoittaja on voittanut vastikään Liberon ja Vasemmistonuorten luokka-teemaisen kirjoituskilpailun.